Christopher Paolini

Sivua muokattu viimeksi 4 003 päivää sitten
Perillinen Wikistä
Siirry valikkoon Siirry hakuun
Christopher Paolini 2012

Christopher Paolini (syntynyt 17. marraskuuta 1983) yhdysvaltalainen kirjailija joka on Perillinen maailman kirjoittaja ja luoja. Perillinen on saavuttanut suuren suosion monissa maissa, myös Suomessa. Esimerkiksi sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa Eragon ja Esikoinen ovat myyneet yhteensä yli 15,5 miljoonaa kappaletta, ja sen kirjoja on käännetty yli 50 kielelle. Ensimmäisen kirjan pohjalta on lisäksi tehty samanniminen elokuva, joka tuli elokuvateattereihin 15. joulukuuta 2006. Perillinen-sarjan kolmas osa, Brisingr, julkaistiin alkuperäiskielellä syyskuussa vuonna 2008 ja suomeksi keväällä 2009. Sarjan neljännen osan, Perillisen, alkuteos julkaistiin vuonna 2011 ja suomennos lokakuussa 2012. Christopher Paolini asuu Paradise Valleyssa, Montanassa.

Elämänkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

" En koskaan kuvitellut itseäni kirjailijana. Kuvittelin aina olevasi itseasiassa viisas tai jotain."
―Christopher Paolini

Christopher Paolini syntyi 17. marraskuuta, 1983 etelä Kaliforniassa. Paolini on asunut lukuunottamatta muutavaa vuotta Archoragessa, Alaskassa, koko elämänsä Paradise Valleyllä, Montanassa jossa hän vieläkin asuu. Hän oli kotiopetuksessa aina high schooliin asti josta valmistui 15 vuotiaana. Hän asuu tällähetkellä hänen vanhempiensa ja nuoremman siskonsa, Angelan kanssa kaksikerroksisessa maalaistalossa Yellowstone joen vieressä. Heillä on kaksi lämmikkiä: Otis, musta-valkoinen kissa, ja koira Annie.

Paolinin kotiopetusta pitivät hänen vanhempansa ja hän usein kirjoitti novelleja ja runoja joissa hän yritti laittaa ajatuksensa tekstiksi. Hän teki usein matkoja kirjastoon ja luki paljon.