Arya

Sivua muokattu viimeksi 3 988 päivää sitten
Perillinen Wikistä
Siirry valikkoon Siirry hakuun
Arya.jpg
Arya Dröttningu
Elämäkerralliset tiedot
Syntynyt

yli sata vuotta sitten

Ikä

100+

Ruumiilliset tiedot
Laji

Haltia

Sukupuoli

Nainen

Hiusten väri

Mustat (elokuvassa punaiset)

Silmien väri

Vihreät (elokuvassa siniset)

Ihon väri

Vaalea

Poliittiset tiedot
Liittoutumat

Haltiat, Vardenit

Arya (tunnettu myös nimillä Arya Svit-kona, Arya Dröttningu sekä Arya Varjontappaja) oli naispuolinen haltia. Hän oli kuningatar Islanzadín ja tämän edesmenneen puolison kuningas Evandarin tytär, eli siis prinsessa. Arya oli häikäisevän kaunis, hänellä oli korpinmusta tukka ja vinot vihreät silmät. Hän oli lisäksi myös taitava miekkailija ja maagi. Eragon ilmaisi hänelle tunteitaan useaan otteeseen, mutta Arya torjui hänen yrityksensä heidän suuren ikäeron takia. Lisäksi häntä pelotti, että Eragonin tunteet häiritsisivät kiireellisempiä asioita, ja että Eragonilla on liian vähän kokemusta elämästä ja lisäksi he olivat tunteneet vasta muutaman kuukauden ajan.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya syntyi kuningatar Islanzadílle ja kuningas Evandarille hieman ennen lohikäärmeratsastajien tuhoa. Hän eli koko lapsuutensa Ellesmérassa Du Weldenvardenin keskellä. Hän päätti äitinsä tahtoa vastustaen ryhtyä lähettilääksi vardenien ja haltioiden välille, ja hänet valittiinkin kuljettamaan lohikäärmeen munaa, jonka Brom ja Jeod olivat onnistuneet varastamaan Galbatorixilta.

Vangitseminen ja kidutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya joutuu Durzan saartamaksi ja hänet vangitaan.

Petturi-kaksosten välittämien tietojen perusteella Galbatorix lähetti varjo Durzan väijymään Aryaa ja nappaamaan lohikäärmeenmunan takaisin. Varjo pääsi päämääräänsä ja hän tappoi Aryan kanssa matkustaneet haltiat Glenwingin ja Fäolinin. Kuitenkin kun varjo tuli lähemmäs hän siirsi munan kohti Carvahallin kylää Selkärankavuoriston laidalla toivoen Bromin löytävän sen. Kuitenkin Eragon löysi munan ja Arya vangittiin Gil'eadiin.

Gil'eadissa Arya kärsi hirvittävästä kohtelusta varjo Durzan käsissä. Häntä kidutettiin toistamiseen lähelle hulluuden ja kuoleman rajaa, mutta hän kieltäytyi kertomasta mitään, mitä tiesi vardeneista, haltioista, muinaisesta kielestä tai munan sijainnista. Joka päivä hänelle annettiin annos kuolettavaa myrkkyä, Skilna Braghia ja sitten vastalääkettä Turnivorin nektaria, jottei hän kuole ollessaan vankina mutta kuolee, jos hän pääsisi pakoon. Hänen vangitsijansa onnistuivat antamaan hänelle magiaa tukahduttavaa huumetta, joten hän ei voinut olla keneenkään yhteydessä maagisesti. Hulluksi tulemisen partaalla epätoivon ja säälimättömyyden seurauksena hän alkoi nähdä näkyjä. Brisingrissä selvisi, että sotilas antoi hänelle valkean ruusun, joka oli ainut hänelle suotu ystävällinen teko vankilassa. Lopulta Galbatorix kyllästyi Durzan kyvyttömyyteen nyhtää haltian mielestä tietoja ja määräsi tämän kuljetettavaksi luokseen Urû'baeniin, jotta hän voisi itse kuulustella Aryaa. Tämä olisi johtanut hitaaseen kuolemaan kiduttamalla.

Myöhemmin kun Eragon pelasti hänet, hänessä näkyi kammottavia jälkiä, jotka olivat tulleet Durzan järjestelmällisestä kiduttamisesta.

"Haltian käsivartta peittivät mustelmat ja haavat. Toiset niistä olivat jo alkaneet parantua, mutta toiset olivat tuoreita ja ne tihkuivat märkää. Eragon pudisti päätään vihaisena ja veti hihaa ylemmäksi. Vammoja riitti olkapäähän asti. Vapisevin sormin Eragon alkoi avata nauhoja haltian paidan selkämyksessä ja pelkäsi löytävänsä jotain kamalaa. Kun nahkapaita valahti alas, Murtagh kirosi. Haltian selkä oli vahva ja lihaksikas, mutta sitä peittivät ruvet, joiden takia hänen ihonsa näytti kuivuneelta, halkeilleelta liejulta. Häntä oli ruoskittu armottomasti, ja häneen oli painettu kynnenmuotoisia kuumia rautoja. Ehjissä kohdissa iho oli purppuranpunaista ja mustaa lukemattomien lyöntien jäljeltä."
―Eragon ja Murtagh näkevät Aryan haavat ennen kuin Eragon ryhtyy parantamaan niitä.[lähde]

Kuitenkin Eragonin elokuvaversiossa Aryassa ei näkynyt vakavan kidytyksen jälkiä. Ainoa jälki oli haava, jonka Durza oli lävistänyt hänen rintalastansa kohdalle rintojen yläpuolelle. Elokuva muutti myös isoja osia juonesta: Kirjassa kun Eragon vapautti Aryan, tämä oli koko ajan tajuttomana, mutta elokuvassa hän oli tajuissaan, mutta kaatui myöhemmin Durzan myrkyn vuoksi.

Pelastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkustaessaan Bromin ja myöhemmin Murtaghin kanssa Eragon näki näkyjä sellissään nukkuvasta Aryasta. Arya uskoi, että vangittuna ollessaan hän etsi tuttuja sieluja, jotka voisivat pelastaa hänet. Arya tavoitti hänet Saphiran kautta, sillä hän oli kuljettanut tämän munaa kauan aikaa ja tottunut tämän persoonallisuuteen. Eragon oli vahvasti kiintynyt tähän salaperäiseen naiseen ja Durzan vangittua hänet he olivat samassa vankilassa ja Eragon näki Aryan ensi kertaa omin silmin.

Kun Murtagh ja Saphira suunnittelivat vaativaa ja rohkeaa pelastustehtävää, Eragon vaati heitä ottamaan Aryan mukaan huolimatta siitä, mitä ongelmia ylipaino saattaisi aiheuttaa. Eräänä päivänä kun he yrittivät saada Aryaa sängylle, oksa repi hänen hihansa ja paljasti pahoinpitelyn merkit. Lisätutkimusten jälkeen he havaitsivat, että haltian koko ruumis oli ruhjottu ja häntä oli kidutettu järjestelmällisesti. Arya pysyi itseaiheutetussa koomatilassa, joka hidasti tappavan myrkyn etenemistä hänessä. Kommunikoidessaan Eragonin kanssa hän ilmoitti, että jos he eivät saavuttaisi vardeneita, joilla oli vastalääkettä Turnivorin nektaria, Arya kuolisi muutamassa päivässä.

Farthen Dûrin taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eragon ja Arya valmistautuvat taisteluun.

Kolmikko Murtagh, Saphira ja Eragon onnistuivat toimittamaan Aryan vardenien luo Farthen Dûriin ja hän pelastui. Häntä hoidettiin takaisin toimintakuntoon ja hän oli yksi niistä, jotka koettelivat Eragonia miekkailutaidoissa. Arya osallistui myös taisteluun vardenien ja urgalien välillä. Ennen taistelua Arya selitti ihmettelevälle Eragonille, että haltianaiset eivät olleet kuten ihmisnaiset, jotka pakenivat vaaran uhatessa. Arya nousi lohikäärmesaliin yhdessä Saphiran kanssa ja Eragon meni Vol Turinin alapuolelle kohtaamaan varjo Durzan. Sillä välin Arya hoiti Saphiraa ja auttoi tätä riisumaan vaurioituneen haarniskansa. Kun haarniska oli saatu pois, Arya särki Isidar Mithrimin, kääpiöiden suuren jalokiven. Tämä teko onnistui hämäämään Durzaa juuri sen aikaa, että Eragon ehti surmaamaan tämän.

Ellesméra ja Palavat tasangot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelun jälkeen urgaliryhmä hyökkäsi kaksosten avulla vardenien johtajan Ajihadin kimppuun tappaen tämän. Arya lähti murhaajien perään. Tapahtumien jälkeen Arya lähti Eragonin kanssa haltioiden pääkaupunki Ellesméraan. Perillä hän teki sovinnon vieraantuneen äitinsä kuningatar Islanzadín kanssa. Hänen tunteensa Eragonia kohtaan alkoivat kylmetä, sillä tämä osoitti häntä kohtaan ei-toivottua ihailua. Verivalan juhlan jälkeen Arya palasi Vardenien pariin ja auttoi näitä hyökkäyksessä Valtakunnan joukkoja vastaan. Hän oli Nasuadan ohella ensimmäinen joka sai kuulla Murtaghin väittäneen Eragonia Morzanin pojaksi ja omaksi veljekseen.

Matka Valtakuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roran ja Eragon olivat lähteneet pelastamaan Roranin rakastettua Katrinaa Helgrind-vuoren uumenista. Kun vain Roran, Katrina ja Saphira palasivat matkalta, Arya huolestui ja lähti etsimään Eragonia, joka oli jäänyt jälkeen tappaakseen viimeisen ra'zacin ja tutkiakseen Helgrindiä. Hän löysi hänet pienestä kylästä ja matkusti takaisin hänen kanssaan. Matkalla he kohtasivat joitain Valtakunnan sotilaita ja taistelivat näitä vastaan. Arya alkoi matkalla taas lämmetä Eragoniin. Eragonin murrettua kätensä Arya paransi sen, vaikka Eragon olisi kyennyt siihen varsin hyvin itsekin. He keskustelivat tappamisesta ja kärsimyksestä ja Arya paljasti hänen entisestä suhteestaan nyt kuolleeseen Fäoliniin. He pitivät toisiaan kädestä.

Feinsterin taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Feinsterin taistelun aikana Arya ja Blödhgarm soluttautuivat kaupunkiin avatakseen maagisesti lukitut portit sisäpuolelta, päästääkseen vardenit hyökkäämään kaupunkiin. Vihollismaagit kuitenkin pääsivät käsiksi kolmeen maagiin ja onnistuivat hämäämään kahta heistä. Sotilaat ympäröivät Blödhgarmin ja Aryan ja olisivat tappaneet nämä pelkän lukumääränsä turvin, jolleivät Eragon ja Saphira olisi saapuneet ja häätäneet sotilaita tiehensä. Piirityksen aikana Eragon paljasti kuulleensa Oromikselta Bromin olleen isänsä, ja Arya ja Roran ajattelivat hänelle jäänyttä perintöä.

Tavattuaan Eragonin ja Saphiran uudelleen he löysivät kolme paennutta magiankäyttäjää manaamasta linnan huipulla yrittäen luoda varjon. He onnistuivat surmaamaan maagit, mutta eivät onnistuneet pysäyttämään varjoa, joka oli juuri manattu esiin. Varjo nimesi itsensä välittömästi Varaugiksi ja hyökkäsi sekä Eragonin, Saphiran että Aryan kimppuun henkisesti samanaikaisesti. Henkisen taiston aikana Saphira näki näyn Oromiksesta ja Glaedrista, jolloin varjo sai mahdollisuuden kuristaa Aryaa. Eragon kiskaisi itsensä ulos näystä nähdessään Aryan olevan kuolemaisillaan ja hyökkäsi varjon mieltä kohti henkisesti. Varjo voitti Eragonin, mutta samalla Arya kykeni lävistämään varjon sydämen tappaen varjon. Hänen voitonjuhlansa loppuivat lyhyen, kun Eragon ilmoitti hänelle Oromiksen ja Glaedrin kuolemista. Arya vajosi surun murtamana Eragonin syleilyyn. Kun Eragon näytti Glaedrin eldunarín, Arya puhui sille muinaisella kielellä ja sen palava hehku tuntui rauhoittuvan.

Valtakunnan tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belatonan taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya oli osana vardenien sotajoukkoa, joka hyökkäsi Belatonan kaupunkiin. Taistelu oli osa Vardenien sotasuunnitelmaa, jossa yhä Galbatorixille uskollisia alueita alistettiin yksitellen. Sota pitkittyi, sillä kuninkaalla oli joko pelon tai komentajien ja aatelisten vannomien valojen takia yhä sotajoukkojensa täysi tuki takanaan. Valtakunnan joukkojen vannomien valojen takia vardenit eivät voineet ottaa joukkoihinsa lisää liittolaisia loikkarien joukosta, ja tämä pakotti Nasuadan jättämään osan joukoista vallattuihin kaupunkeihin mahdollisia kapinoita varten. Vankeja ei voitu myöskään ottaa armeijan mukaan, sillä se olisi hidastanut armeijaa huomattavasti.

Eragon, Saphira ja Arya johtivat hyökkäystä Belatonaan, jonka puolustus ei osoittautunut kovin hyväksi suojaksi lohikäärmeratsastajaa, lohikäärmettä ja haltiaa vastaan. Kuitenkin Belatonan hallitsija, lordi Bradburn, pysyi lujana, ja määräsi erään sotilaistaan kaivamaan varastostaan Dauthdaertin, aseen, jolla oli mahdollista tappaa lohikäärmeitä. Sotilas hyökkäsi Saphiraa vastaan asetta käyttäen, mutta Saphira selvisi tilanteesta hengissä, vaikka saikin vakavia vammoja. Eragon ja Arya ottivat Niernen-nimisen Dauthdaertin mukaansa tajutessaan, että siitä voisi olla hyötyä Thornia tai Shruikania vastaan.

Belatonan puolustus murtui, ja taistelu oli kaikin tavoin vardeneille menestyksekäs. Kuningas Orikin johtama kääpiöarmeija liittyi taistoon tässä vaiheessa tuoden vardeneille lisävarmuutta tulevaisuutta ajatellen.

Eragonin koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya otti vardenien sotasuunnitelmaan osaa myös toisella tavalla. Eragon ei ollut pitkään aikaan harjoitellut miekkailua tasavahvaa vihollista vastaan, joten Arya sai tehtäväkseen saattaa Eragonin miekkailukoulutus loppuun, jotta hän kykenisi kohtaamaan vihollisensa. Arya osoittautui Eragonia paljon vahvemmaksi taistelijaksi, sillä hän käytti hyväkseen Eragonin häntä kohtaan tuntemia tunteita sabotoidakseen hänen taktiikkaansa. Tässä vaiheessa Glaedr keskeytti mestarinsa kuoleman suremisen ja osallistui jälleen Eragonin koulutukseen.

Glaedr opetti Eragonin taistelemaan käyttäen taktiikkaa, jossa vihollinen kukistettiin kaksintaistelussa yhdistämällä asioita, joita vihollisesta tiesi kehon kielen avulla. Tämän ansiosta Eragon kykeni taistelemaan Aryaa vastaan tasavertaisena, kun hän käytti alkuperäistä taktiikkaansa yllättääkseen hänet. Lopulta kumpikaan ei kyennyt voittamaan toisiaan.

Tänä aikana Eragonin ja Aryan suhde kehittyi liittolaisuudesta ja ystävyydestä taistelutoveruudeksi.

Dras-Leonan piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulta vardenit saapuivat Dras-Leonaan, yhteen viimeisistä Galbatorixille uskollisista kaupungeista ja Helgrindin kirkon päämajaan. Kuitenkin Murtagh ja Thorn oli lähetetty Dras-Leonaan suojelemaan kaupunkia vardeneilta. Tästä syntyi pattitilanne, jonka aikana sekä vardenien että Valtakunnan joukot eivät hyökänneet.

Kuitenkin Jeod, eräs vardenien tiedemiehistä, löysi Dras-Leonaan vievän salaisen tunnelin, ja laadittiin suunnitelma kaupungin valtaamiseksi. Kun Arya, yhdessä Eragonin, parantaja Angelan, ihmiskissa Solembumin ja haltiamaagi Wyrdenin kanssa, hyökkäisi tunneliin avatakseen portit vardenien joukoille, Saphira kantaisi selässään Eragoniksi naamioitua Blödhgarmia selässään vetääkseen Murtaghin ja Thornin pois sotilaiden luota ja aiheuttaakseen hämminkiä.

Suunnitelma meni kuitenkin vinoon, sillä kävi ilmi, että tunnelit olivat Helgrindin pappien hallussa, ja kipua tuntemattomia sotilaita lähetettiin heidän kimppuunsa. Wyrden tapettiin ja Angela sekä Solembum katosivat ja ilmeisesti kuolivat myös, kun taas Arya ja Eragon otettiin vangeiksi. Papit paljastivat, etteivät he jumaloineet Helgrindiä vaan ra'zaceja, jotka Eragon oli tappanut. He halusivat kostaa syöttämällä Eragonin ja Aryan vastasyntyneille ra'zaceille, jotka kuoriutuivat Galbatorixilta piilossa pidetyistä munista. Murtaghille ei oltu kerrottu vangitsemisesta, joten kaksikko jäi omilleen syötäväksi elävältä.

Arya kuitenkin mursi peukalonsa vapauttaakseen itsensä käsiään sitoneista kahleista, mutta kärsi tosin vakavia vammoja ranteisiinsa tämän johdosta. Hän sai vakavia hermovahinkoja ja oli lähellä pyörtyä, ennen kuin Angela ja Solembum saapuivat pelastamaan heidät. Kun Eragon vapautti ja paransi hänet, nelikko hyökkäsi ra'zacien kimppuun tappaen heidät. Tämän jälkeen he jatkoivat pappien kimppuun, jotka myös teurastettiin viimeiseen mieheen. Samaan aikaan Saphira taisteli yksin Thornia ja Murtaghia vastaan samalla kun vardenien joukot, joihin Roranin johtamat Aroughsista saapuneet joukot liittyivät, odottivat porttien avaamista. Arya ja Eragon avasivat portit samaan aikaan kun Murtagh ja Thorn tajusivat petoksen.

Dras-Leona loi pitkään raskasta vastarintaa, mutta lopulta vardenit voittivat taistelun selvästi. Thorn ja Murtagh jättivät Dras-Leonan haavoittuneina ja voitettuina. Haltiamaagit paransivat Aryan haavoittuneen käden niin hyvin kuin suinkin taisivat, mutta hän murehti silti Wyrdenin kuolemaa yhdessä Eragonin kanssa. Tämä johti siihen että kaksikko joi niin paljon alkoholia, että he humaltuivat kumpikin.

Nasuadan vangitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuitenkin, keskellä yötä Murtagh ja Thorn hyökkäsivät vardenien leiriin ja kaappasivat Nasuadan. Arya, Eragon ja Saphira lähtivät takaa-ajoon yhdessä Glaedrin avustuksella ja he yrittivät pysäyttää Thornin Dauthdaertin avulla. Yritys kuitenkin epäonnistui, ja samalla Galbatorix sai tiedon siitä, että vardeneilla oli hallussaan Dauthdaert.

Nasuadan vangitseminen oli paha isku vardenien motivaatiolle. Nousi esille kysymys, kuka nyt johtaisi vardeneita, ja sekä Vanhinten neuvosto että kuningas Orrin halusivat vardenien johtajan tittelin itselleen. Lopulta Nasuadan tahtoa noudatettiin, ja Eragonista tuli vardenien johtaja, kunnes Nasuada saataisi vapautettua. Sekä Arya että Jörmundur osoittivat tukensa Eragonille.

Kuitenkin vardenien mahdollisuudet lopulliseen voittoon olivat heikot, vaikka reitti Urû'baeniin olikin jo selvä ja haltia-armeija oli jo lähes kaupungissa. Eragon muisti Solembumin ennustuksen, ja lähti etsimään apua Kuthianin kalliolta, joka paljastui olevan Vroengardin saarella. Keskusteltuaan vardenien johtajien kanssa Arya ja Eragon onnistuivat vakuuttamaan kaikki matkan välttämättömyydestä, ja Eragonin poissaolo salattiin luomalla illuusio Eragonista ja Saphirasta magian avulla.

Uusi toivo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vardenit pääsivät lopulta yhteyteen haltioiden armeijan kanssa Urû'baenissa, missä Arya tapasi jälleen äitinsä, kuningatar Islanzadín. Kaupungin sisältä tulleen tiedon mukaan kaupungin armeijan johdossa oli lordi Barst, yksi tehokkaimmista ja armottomimmista Galbatorixin komentajista.

Lopulta Eragon ja Saphira palasivat mukanaan uusi ase, joka mahdollisesti osoittautuisi kallisarvoiseksi tulevassa taistelussa: Eragon oli löytänyt Kuthian-kallion takaa Sielujen holvista useita lohikäärmeiden eldunareja, jotka olivat paenneet Galbatorixin hirmuhallintoa Vroengardille. Suunnitelman olivat laatineet Vrael ja Oromis, kun he saivat selville Galbatorixin todellisen luonteen ennen vallankaappausta. Yhdessä eldunaríen avulla hyökkäys kaupunkiin voitiin toteuttaa. Kun vardenit, haltiat, kääpiöt ja urgalit hyökkäsivät Urû'baeniin, Arya, Eragon, Saphira ja Elva murtautuisivat Galbatorixin linnaan ja yrittäisivät surmata kuninkaan.

Ennen lähtöään Arya vietti hetken äitinsä kanssa ja lupasi tälle tulla ehjänä takaisin. He myös jakoivat halauksen, joka osoittautui heidän viimeisekseen.

Arya sai myös tietää, että Eragon ja Saphira olivat saaneet selville todelliset nimensä Vroengardissa ollessaan, ja ymmärsivät itseään nyt paremmin. Kuitenkin hän kieltäytyi kuulemasta Eragonin todellista nimeä, vaikka hän oli hyvin liikuttunut Eragonin pyydettyä sitä.

Viimeinen kohtaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäys Urû'baeniin lähti nopeasti liikkeelle. Arya ryhmineen soluttautui Galbatorixin palatsiin kun Eragonin ja Saphiran harhakuva harhautti Murtaghia ja Thornia. Elvan ansiosta linnoitukseen järjestetyt ansat onnistuttiin välttämään, vaikka mukana olleet haltiamaagit onnistuttiinkin vangitsemaan loitsun avulla. Arya, Eragon, Saphira, Elva ja eldunarít joutuivat siis kohtaamaan kuninkaan yksin.

Galbatorix ei ollut kuitenkaan yllättynyt hyökkäyksestä, ja hän ilahtui kovasti saadessaan tilaisuuden orjuuttaa viimeisetkin eldunareista. Hän myös paljasti, että oli saanut tietoonsa magian suurimman salaisuuden, muinaisen kielen todellisen nimen, mikä antoi hänelle voiman hallita kaikkea magian muotoja. Magian osoittauduttua käyttökelvottomaksi Arya ryhmineen yritti murtaa Galbatorixin mielen, mutta hänen eldunarívarastonsa voima oli liian suuri murrettavaksi. Lopulta murhayritys päättyi, kun kuningas uhkasi tappaa kidnappaamansa lapset.

Kun Murtagh liittyi heidän seuraansa, Eragon haastoi Galbatorixin kaksintaisteluun, mistä kuningas kuitenkin kieltäytyi. Sen sijaan hän pakotti veljekset taistelemaan keskenään. Lopulta Eragon voitti mittelyn ja Galbatorix määräsi heidät kaikki palvelemaan hänen tarkoitusperiään. Kuitenkin Murtagh petti Galbatorixin ja käytti Nimien nimeä murtaakseen Galbatorixille vannotut valat, jotka sitoivat häntä ja Thornia. Thorn ja Saphira hyökkäsivät Shruikanin kimppuun, kun Arya valmistautui käyttämään Dauthdaertia. Kuitenkin Galbatorix käytti Nimeä jähmettäen heidät paikoilleen ja pakotti Eragonia jälleen liittymään hänen joukkoihinsa.

Eragon joutui epätoivon valtaan ja hän yritti jotain, joka lopulta koitui Galbatorixin kohtaloksi: hän pakotti Galbatorixin ymmärtämään tekojensa seuraukset. Hän ammensi voimia myös eldunareista ja teki tunnetaian, mikä pakotti Galbatorixin kuulemaan jokaisen äänen, joka oli kärsinyt hänen takiaan ja tuntemaan kaikki heidän tunteensa. Taika oli sen verran voimakas, että Galbatorix menetti keskittymiskykynsä, ja Arya ja muut pääsivät vapaaksi Galbatorixin taiasta.

Kun Eragon haastoi Galbatorixin miekkamittelyyn, Arya auttoi lohikäärmeitä kukistamaan Shruikanin. Kun Saphira ja Thorn pitelivät Shruikanin päätä kurissa, Arya pisti mustaa lohikäärmettä Dauthdaertilla silmään tappaen hänet. Eragon kukisti Galbatorixin, mutta käytti taikaa saadakseen Galbatorixin ymmärtämään kaiken aiheuttamansa pahuuden. Taika sai kuninkaan räjäyttämään itsensä voimakkaassa räjähdyksessä, jossa hän muuttui puhtaaksi energiaksi. Linnoitus tuhoutui, mutta kukaan ei kuollut. Arya onnistui löytämään ja pelastamaan viimeisen lohikäärmeenmunan ja Galbatorixin orjuuttamat eldunarít. Urû'baenin taistelu oli päättynyt, ja vardenit olivat voittaneet.

Uusi alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningatar ja lohikäärmeratsastaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aryan lohikäärme, Fírnen.

Taistelun jälkeen Arya sai tiedon äitinsä, kuningatar Islanzadín, menehtymisestä. Hän otti sen erittäin raskaasti, mutta pysyi lujana haltioille.

Nasuada kruunattiin Alagaësian kuningattareksi. Tapahtuman jälkeen Arya palasi kansansa luokse Ellesméraan auttaakseen haltioita uuden hallitsijan valinnassa. Hän otti mukaansa viimeisen, vihreän lohikäärmemunan toivoen, että sisällä ollut lohikäärme kuoriutuisi haltialle ja tasapainottaisi näin ratsastajien voimasuhteita. Kuitenkin Aryan lähestyessä Ellesméraa muna kuoriutui yllättäen hänelle, ja sisältä tuli miespuolinen lohikäärme, jonka Arya nimesi Fírneniksi. Arya kasvatti Fírneniä Tel'naeírin kallioilla, kunnes hän oli kykenevä huolehtimaan itsestään ja kuljettamaan Aryaa paikasta toiseen. Arya sai myös Rhunöniltä lahjaksi itselleen Támerlein-miekan, joka oli muunneltu sopimaan hänen taistelutyyliinsä. Samaan aikaan, kun Arya kasvatti Fírneniä, hänet valittiin haltioiden kuningattareksi äitinsä tilalle, ei siksi, että hän olisi Islanzadín perillinen, vaan haltioiden mielestä hän oli sopivin mahdollinen hallitsija.

Arya sai myöhemmin kirjeen Eragonilta, jossa hän ilmaisi halunsa tavata Aryan kanssa. Kun Fírnen oli kasvanut tarpeeksi, he lensivät tapaamaan Eragonia ja Saphiraa. Hän nautti ajastaan Eragonin seurassa ja he kertoilivat toisilleen kaikkea, mitä oli tapahtunut teiden eroamisen jälkeen, ja samalla Fírnen ja Saphira rakastuivat. Sen jälkeen Eragon kertoi Aryalle suunnitelmistaan jättää Alagaësia kasvattaakseen uutta lohikäärmeratsastajien sukupolvea. Arya olisi halunnut lähteä hänen mukaansa, mutta hän koki kuningattaren tehtävän tärkeämmäksi. Hän kuitenkin vannoi Eragonille auttavansa parhaansa mukaan, kun lohikäärmeratsastajien ritarikunta alkaisi kasvaa. Kuitenkin hän päätti paljastaa Eragonille tunteensa tätä kohtaan paljastamalla todellisen nimensä, kun taas Eragon jakoi omansa.

Eragonin lähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya jäi Eragonin luokse, kun hän valmistautui lähtöön, antaen samalla Fírnenille ja Saphiralle lisäaikaa keskenään. Ennen Eragonin lähtöä Arya kutsui Roranin, Katrinan ja heidän lapsensa Ismiran Ellesméraan vierailulle. Sen jälkeen he kävivät Orikin kuningaskunnassa. Pian Eragonin täytyi kuitenkin lähteä, ja Arya saattoi Eragonia veneellään merelle päin vähän matkaa. Kumpikin kuiskasi todelliset nimensä toisilleen jättäen tunteensa leijumaan heidän välilleen hetkeksi, kunnes Fírnen vei hänet pois.

Henkilökohtaista tietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya vahvisti hänen arvostaneen Fäolin-nimistä mieshaltijaa, muttei koskaan paljastanut enempää. Hän kuoli suojellakseen Aryaa urgaleilta ja Durzalta Eragon-kirjan prologissa. Monet lukijat uskovat, että Aryalla on tunteita Eragonia kohtaan, mutta tätä ei ole vielä virallisesti vahvistettu. Brisingrissä hänen suhteensa Eragoniin tulee hyvin ystävälliseksi ja läheiseksi. Brisingrissä ja Esikoisessa on useita kohtia, joissa viitataan siihen, että Eragon näkyisi Aryalle todella ruusunpunaisessa valossa, kuten hän juoksi hakemaan tätä Helgrindiltä kun tämä ei ollut tullut takaisin, paransi tämän käden, vaikka tämä olisi kyennyt siihen aivan hyvin itsekin ja katsoi hämmentyneenä poispäin sanottuaan "Olen iloinen, että olit rinnallani tänään." Lisäksi Eragonin ja Saphiran saavuttua Feinsteriin Arya tervehti Eragonia, muttei Saphiraa ja lisäksi kirjan lopussa he halasivat pitkään ja surivat Oromiksen kuolemaa, vaikkei Arya koskaan ennen ollut hyväksynyt tällaista. Se jää vielä nähtäväksi, tuleeko suhteesta mitään. Onko siinä ainesta eeppiseksi romanssiksi, josta Angela ennusti sarjan alussa.

Cristopher Paolini kertoi itse Eragonista ja Aryasta (vapaa suomennos)

C.P: Ja mukavia asioita heidän (Roranin ja Katrinan) suhteessa oli se, että kun Esikoisen alussa alamme nähdä kohtauksia Roranin näkökulmasta, hän oli jo voittanut Katrinan eikä heidän täytynyt kulkea enää kaiken läpi. Heillä oli jo suhde. Kun hän tässä kirjassa (Brisingr) vapauttaa Katrinan Helgrindistä, se on tavallaan vahvistus siitä, mitä he jo molemmat tiesivät. Joten päätin kertoa hieman erilaisesta suhteesta Eragonin ja Aryan välillä: he tavallaan vain "tanssivat toistensa ympärillä".

Voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya miekkailee Farthen Dûrin taistelussa.

Arya oli korkeasti koulutettu sekä miekkailussa että magiassa ensimmäisten kolmenkymmenen vuotensa aikana, kunnes hän oli tarpeeksi vahva vartioimaan ja suojelemaan Saphiran munaa. Hän oli miekan mestari ja haltiana hänellä oli nopeus ja voima, josta kukaan ihminen Galbatorixia ja myöhemmin Eragonia ja Murtaghia lukuun ottamatta ei voinut kuvitellakaan. Hänellä oli myös hyvin korkeatasoinen magiatietämys: hän pystyi kutsumaan esiin hopean ytimen, mihin edes Kaksoset eivät kyenneet. Lisäksi hänellä oli voimaa särkeä Isidar Mithrim, kuudenkymmenen jalan pituinen jalokivi miekallaan ja pitää sirpaleita paikallaan, jotta ne eivät rusentaisi Eragonia (vaikkakin hän pyörtyi myöhemmin käytettyään liikaa magiaa). Hän totesi Eragonille lopussa että hänkin kykenisi voittamaan varjon ja sen hän tekikin, tosin Eragonin avustuksella, ja hänestä tuli vasta neljäs varjontappaja historiassa. Tämä johtui hänen Oromikselta saamastaan koulutuksestta: hänen magiansa oli sujuvampaa kuin Eragonin.

Arya oli myös taitava henkisten voimien käytössä. Hän kykeni puolustamaan mieltään ja hyökätä sillä jopa myrkytettynä tai tajuttomana. Hän pystyi jopa ottaa yhteyttä johonkin, joka oli jopa koko Alagaësian toisella puolella.

Kun Murtagh hyökkäsi vardenien kimppuun, hän oli yksi neljästätoista haltijoiden maagista, jotka yhdistivät voimansa tätä vastaan (muut olivat Eragon, Blödhgarm sekä yksitoista muuta loitsijaa). Valtavan yhdistetyn voimansa ansiosta he kykenivät lyömään Murtaghin, mutta eivät kyenneet vangitsemaan tätä. Arya oli taiston jälkeen pahasti väsynyt käytettyään niin paljon energiaa.

Haltiana Aryan aistit olivat hyvin kehittyneet ja ne vastasivat Eragonin aisteja.

Persoonallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arya oli luonteeltaan usein tyyni, rauhallinen ja pidättyväinen. Yleensä hänen tunteitaan ei voinut nähdä. Hän kieltäytyi menneisyyttään koskevista kysymyksistä, jos kysyjä ei tiennyt hänen todellista henkilöllisyyttään ja silloinkin hän hoiti asiat kylmästi, välinpitämättömästi ja vakavalla asenteella, kuten äitinsä ja Eragonin kanssa. Hänen kärsivällisyytensä rajat olivat lyhyet ja usein hän hermostui tai turhaantui Eragonin seurassa. Hänellä oli taipumus olla itsepäinen ja päättäväinen. Hän riitelee usein kääpiöiden kanssa uskoasioista väittäen, että haltiat eivät mumise ilmaan saadakseen apua.

Arya vieroksui perinteisiä ihmisten sukupuolirooleja ja useammin kuin kerran hän väitti Eragonille, ettei hän ole vain avuton nainen. Brisingrissä hän mainitsi, ettei vielä seitsemänkymmenen ihmisten keskellä vietetyn vuoden jälkeenkään vielä ymmärrä, miksi miesten ja naisten täytyy käyttää erilaisia vaatteita.

Ehkä seitsemänkymmentä vuotta erossa kansastaan tai kumppaniensa kuoltua Durzan käsissä, joka tapauksessa Aryasta tuli yksinäinen, syrjäytynyt ja vetäytyvä. Vardenien ja haltioiden joukossa häntä ei yleensä pidetä kumppanina ja joidenkin haltioiden mielestä hän oli jopa epämiellyttävä. Usein hän pysytteli kaikkien porukoiden ulkopuolella.

Palattuaan haltioiden pariin hän avautui Eragonille enemmän ja tuli iloisemmaksi. Brisingrissä he puhuivat koko yön ja keskustelivat avoimesti tuntemuksistaan ja kokemuksistaan.

Yhdessä tapauksessa Arya paransi haavan Eragonin kädestä, vaikka tämä olisi voinut hoidella sen itsekin. Tämä osoittaa ehkä sitä, että Arya alkaa tuntea Eragonia kohtaan samoja tunteita kun tämä tunsi häntä kohtaan. Ennen Eragonin ja Murtaghin kohtaamista Brisingrissä Arya oli kertomassa Eragonille jotain tärkeää, mutta lopettanut sitten kesken.

Taiteilijan piirtämä kuva Aryasta kirjan kuvauksen perusteella.

Toisin kuin muut haltiat, Arya puhui suoraan, kiertelemättä ja käytännöllisesti, eikä käyttänyt aikaa koruilmausten tai arvoitusten keksimiseen. Hän vastusti eläintuotteiden, kuten nahkan käyttöä. Huolimatta yksinäisestä asemastaan hän oli erittäin omistautunut kansalleen: hän kesti loputonta kidutusta, jottei haltioiden tiedot joutuisi Valtakunnan käsiin ja oli valmis kuolemaan vain kieltääkseen Galbatorixin. Hän tunsi myös velvollisuudekseen auttaa Eragonia ja Saphiraa aina kun se oli mahdollista. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hän oli ottanut itselleen Yavën.

Fyysinen kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aryalla on vinot vihreät silmät, pitkät nahkahihnalla sidotut korpinmustat hiukset sekä vaalea iho. Hän oli pitempi kuin useat miehet. Ellesméran ulkopuolella hän pukeutui tavallisesti mustiin nahkavaatteisiin. Hän pitää miekkaa lonkallaan ja jousta selässään. Ellesmérassa hän antaa hiustensa olla vapaina eikä kanna mitään aseita. Hän pitää yllään haltioiden pehmeää tunikaa, housuja ja pehmeitä sukkia. Kirjassa hänen mainittiin pitäneen vihreää tunikaa, joka oli sidottu vyötäröltä kuukivien koristelemalla vyöllä. Aryalla on myös Yawë tatuoituna indigomusteella vasempaan olkapäähänsä.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aryan perhe oli yksi Ellesméran kuninkaallisista huoneista. Aryan perhe, joka todennäköisesti alkoi kuningatar Tarmunorasta, oli vallassa useita vuosia. Tarmunoran seuraaja Dellanir oli Aryan isoäiti, mikä viittaa siihen, että myös Tarmunora kuului Aryan kanssa samaan huoneeseen. Tarmunora saattoi kuitenkin antaa valtaistuimen toiselle kuninkaalliselle huoneelle. Dellanir hallitsi vuosisatoja, kunnes luovutti vaapaaehtoisesti valtaistuimen pojalleen Evandarille. Evandarista tuli kuningas ja hän avioitui haltiaprinsessa Islanzadín kanssa, ja he saivat lapsen, Aryan. Evandar kuoli Galbatorixin tai jonkun Valapaton käsissä, ja Islanzadí hallitsi hänen jälkeensä.

On epäselvää, kuinka monta perheenjäsentä Aryalla on äitinsä lisäksi, mutta hän on ilmoittanut, ettei hänellä ole sisaruksia. Ainoa muu jäsen samassa huoneessa oli ohimennen mainittu Niduen. Hän jätti Eragonille lajhan tämän saavuttua Ellesméraan. On epäselvää, mitä sukua Niduen on Aryalle.

Yhteydet tosimaailmaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtäläisyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arya muistuttaa J.R.R. Tolkienin Arwenia kirjassa Taru sormusten herrasta.
  • Muinaispersiaksi Arya tarkoittaa "jaloa" ja Arwen taas "jaloa neitoa".
  • Arya muistuttaa myös Tähtien sodan Leia Organaa, jonka oli tarkoitus olla Luken rakastettu.
  • Aryalla on myös yhtäläisyyksiä Ranger's Apprenticen Evanlyniin, joka pelasti sankarin mutta piilotti kuninkaallisuutensa. Hän oli myös kuningaskunnan prinsessa ja oli romanttisesti kiinnostunut sankarista.
  • Arya on myös hahmo George R.R. Martinin tarinassa A Song of Ice and Fire (Arya Stark Englanninkielisessä Wikipediassa

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eragonin elokuvaversiossa Aryaa esitti Sienna Guillory. Hänen esiintymistään on kritisoitu, sillä hänellä ei ole suippoja korvia ja hänen hiustensa väri on vaaleampi kuin kirjoissa.
  • Arya on enemmän kiinnostunut Eragonista elokuvassa kuin kirjassa.
  • "Arya" on muinaispersialainen sana, joka tarkoittaa "jaloa".
  • Arya on yksi Perillinen-sarjan kritisoiduimmista hahmoista. Väitetään, että hänen kuvauksensa on yksiulotteinen, sillä Cristopher Paolini kuvailee hänen kauneuttaan ja taitojaan enemmän kuin häntä persoonana. Kohtausta Esikoisessa, jossa Arya hyökkää kääpiöiden papin kimppuun uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi on myös kritisoitu, sillä se osoittaa kärsivällisyyden puutteesta, jota kokeneella diplomaatilla, kuten Aryalla, pitäisi olla.
  • "Arya on sanskritin sana, jota käytettiin kunnioittavasti, kuten sanaa "sir" englannissa.